Tänään on 3.10.2020. Aurinko paistaa lämpimästi, vaikka syksy on jo hyvällä alulla. Kaiken pitäisi olla loistavasti. On vaimo ja neljä lasta. Asun omakotitalossa järven rannalla. Maisemat ovat mitä hienoimmat. Mutta mitä ihmettä, kaikki ei todellakaan ole hyvin! Olen kokenut suurta raastavaa yksinäisyyttä viimeiset kuukaudet. Toki olen kokenut sitä vuosien varrella useinkin, mutta nyt yhtäjaksoinen yksinäisyydentunne on jatkunut liian pitkään. Niin, onko kaikki vain tunnetta vai todellisuutta? Siinäpä kysymys, johon en ole vastausta mistään saanut. Terveydentila ei salli samoja aktiviteettaja kuin muilla uhmisillä. Pari vuotta olen ollut eläkkeellä työkyvyttömyyden takia. Eläkkeelle 45-vuotiaana. Voiko huonommin asiat olla? Maata nyt kotona suurimman ajan vuorokaudesta. Rehellisesti sanottuna se on pirullista. Tulee mökkihöperöksi ja kohta ei uskalla lähteä edes kauppaan. Yritän kuitenkin jotain tehdä joka päivä. Käydä välillä myös siellä kaupassa. Kun lapset ovat päivät poissa koulussa ja emäntä töissä, niin onpa siinä miettimistä, mitä tekee päivät pitkät. Viikot ja viikonloput ovat muodostuneet samanlaisiksi. Viikonpäivällä ei ole merkitystä. Kaikilla muilla on omat puuhansa. Itse jään kaikesta sivuun. Se raastaa hermoja! Tunnit matelevat. Ja on hetkiä, että minuutit ovat tunteja. Tästä huolimatta tulisi muiden mielestä olla tyytyväinen ja aina iloinen. Kuka tähän pystyy? En minä ainakaan. Joo, laitan tähän sähköpostini, jos samantapaisia kokemuksia. Saa kirjoittaa. Kiitos! meniereranneke@meiliboxi.fi